92. Kausi paketissa, äitiysloma alkaa nyt!

Teksti pysyy nyt aika lyhyenä, koska sattuneesta syystä tämä istuminen ei oikein mukavalta tunnu enää. Mutta nyt kuitenkin videot ulos jotta eivät jää roikkumaan!

Viikko sitten kisailtiin vuoden viimeiset Keilakunkut. Keliolosuhteiden vuoksi kisat järjestettiin maneesissa ja rata oli tietenkin jo tästä syystä haasteellinen. Finaali kun oli kyseessä, sai radassa ollakin työtä joten yhtään en tästä valita! Vauhti pysyi tästä syystä aika maltillisena ja yritettiin keskittyä vain tarkkaan ajamiseen. Ihan ilman palloja ei selvitty, mutta viime osakilpailun virhepistesaldoon nähden tämä kisa oli meille oikea työvoitto...

Kentällä pääsi onneksi ihan hyvin verryttelemään kuitenkin ja se olikin tarpeen, Sparta oli nimittäin aika menossa! Parinkymmenen minuutin työskentelyn jälkeen se kuitenkin rentoutui hyvin ja silti saatiin jätettyä paukkuja radoillekin.

Helpompi luokista eli +30cm meni rauhallisesti, paikoitellen kuski oli hieman myöhässä kääntämässä porteille ja parille portille taas turhan hätäisesti, mutta lopputulos oli kolme palloa alas joka oli todellakin varsin hyvä suoritus. Hieman hitaastihan me etenimme, mutta alunperinkin oli tarkoitus keskittyä kaikkeen muuhun paitsi siihen vauhtiin. Vauhtia meillä kyllä ensi kaudelle riittää, siitä ei tarvitse kantaa huolta.

Vaikeampi eli +25cm oli jo sillä tavoin helpompi, että tiet olivat jo tutut. Eka luokka meni hieman sellaisella: "Ääk ei me mahduta tästä, ei me voida kääntyä tästä!" jne. paniikissa, mutta tokassa luokassa tiesin jo, että mahdumme ja pystymme. Tosin sitä kakkosporttia ei saatu puhtaasti edes käynnissä, voihan piru... Muuten rata oli tasaisempi ja parempi ja vain kaksi palloa alas, vaikka portit olivat 5cm kapeampia! Lopulta pääsimme palkintojenjakoonkin pokaamaan 3. sijan ruusukkeen :)

Mutta nyt! Nyt on tämän kauden kisat kisattu ja valmennukset tältä valjakolta ohi (toistaiseksi). Spartan omistaja jatkaa valmennuksissa käyntiä jotta tatsi pysyy yllä ja poni pysyy hyvässä vedossa, mutta minä siirryn LOMALLE! Vauva suorastaan jo "kolkuttelee ovella" (heh, aikamoinen mielikuva...) joten tässä on nyt vielä viimeiset hetket vetää henkeä ja vetäytyä viettämään aikaa tämän pienen, kohta yhdellä ihanalla tyypilä kasvavan perheen kanssa. Joulu on tulossa ja vietämme sitä pääosin kotonamme, rauhoittuen ja rentoutuen.

Tämän myötä myös blogi jää nyt tauolle ennalta määrittämättömäksi ajaksi. Palaan varmasti vauvakuulumisilla, kunhan pystyn ja jaksan, mutta koska ajotreenit ovat nyt jäässä ainakin helmikuun alkuun asti niin blogiinkaan ei mitään materiaalia ole jakaa.

Toivon kaikille lukijoille aivan ihanaa Joulun aikaa ja mahtavaa Uutta Vuotta 2017!! <3

91. Vuoden viimeiset valmennukset

Ihanat ystävämme Tonnie Cazemier ja Rudolf Pestman tulivat jälleen valmentamaan Urjalaan. Ihanaa, kun näitä valmennuksia on ollut vuoden aikana nyt sitten neljä kertaa! Ensi vuodelle on suunnitteilla onneksi samanlainen setti. Aivan mahtavia viikonloppuja. Itse vähän kevensin omaa urakkaani ja ajelin kotiin jokaisena päivänä nukkumaan, enkä lauantainakaan ollut ihan iltaan asti. Sunnuntain jätin välistä kokonaan vaikka mieli kovasti tekikin mennä katsomaan valmennuksia...

Spartan kanssa ajoimme perjantaina ja lauantaina. Ponin omistaja ajoi toisen ajon myös lauantaina ja sitten vielä sunnuntaina, joten ihan reipas treeniviikonloppu oli ponillekin.

Koska olen tällä hetkellä aikamoinen lahopää, tuntuu kuin jossain aivojen osassa olisi miljoona pientä reikää josta kaikki vaan valuu pois, katselin videota ja tein sieltä muutamia havaintoja ranskalaisin viivoin. Tonnien neuvot onneksi kuulee videolta hyvin, huh :)

- Äänenkäyttöä vähennettävä ja otettava mukaan muut avut, eli käytännössä piiska jonka käyttämistä on hieman ehkä liikaa varottu. Ääni kerran tai kaksi, jos poni reagoi niin täytyy olla hiljaa, jos ei reagoi niin sitten piiskalla tehostaa pyyntöä. Jos Sparta reagoi piiskaan jännittymällä, esimerkiksi siirtymisessä askellajin sisällä, tässä kohtaa sillä ei ole niin väliä vaan ensin pitää reagoida oikein eli eteenpäin ja sitten voi alkaa keskittyä siihen, että siirtyminen tapahtuu rennosti ja teknisesti oikein.

- Siirtymisessä ravista-käyntiin jos poni meinaa "levähtää" ja venyä vain pitkäksi, siirtymisen voi jättää vaikka kesken ja pyytää takaisin eteenpäin. Ns. "fake transition" ettei poni ala ennakoimaan siirtymistä aina "lysähtämällä". Eteenpäinpyrkimyksen pitää säilyä myös siirtymisessä.

- Ei saa jäädä roikkumaan ohjaan! Tämä oli tämän viikonlopun teema, sen mitä kuuntelin niin aika monella muullakin kuskilla. Kuulemma yleinen vika ;) Jos poni juoksee, hidastetaan puolipidätteillä. Pidätettä aina seuraa myötäys. Don't hold too long! Pitää muistaa aktivointi myös silloin, kun poni juoksee!

- Poni oli kiinni vasemmassa ohjassa ja Tonnie kävi kokeilemassa miltä poni tuntuu, koska tätä ei ollut nähtävissä maasta käsin. Hän huomasi toki sitten vaunuilla heti mistä puhuin. Sparta irroitti vasemmalta, kun Tonnie teki muutamia puolipidätteitä vasemmalla ohjalla, antaen tasaisen tuen silloin oikealla ohjalla. Tämän jälkeen omakin ajo sujui suorastaan kuin tanssi, poni oli todella kevyt kädelle ja tasaisesti molemmilla ohjilla... Saimme tehtyä vähän pienempää volttia ja siirtymisiä askellajin sisällä sekä askellajista toiseen paljon rennommalla ja pyöreämmällä ponilla.

Lauantaina Sparta oli alusta alkaen todella menossa, ei varsinaisesti jännittynyt mutta niin innoissaan, että oli hieman hankaluuksia saada takaisin se fiilis mikä perjantaina oli. Se nojasi aika vahvasti käteen eikä eilinen "tuki oikealta, puolipidätteet vasemmalta" auttaneet asiaa. No eivätpä tietenkään auttaneet, kun se oli vähän vaihtelevasti kummallakin ohjalla. Tonnie kävi vaunuilla ja sanoi, että kun se irroittaa vasemmalta, se nojaakin kohta jo oikeaan ohjaan. Joten eipä se auta jos saa ponin irtonaiseksi vain vasemmalta jos sama tilanne on toisellakin puolella. Joten taas vähän ranskalaisia viivoja...

- Pitää tuntea mitä milloinkin tapahtuu. Jos poni on vasemmalle ohjalle jäykkä, pitää tehdä puolipidätteet vasemmalla ohjalla ja silloin antaa tuki oikealla. Jos se on jäykkä oikealle ohjalle, puolipidätteet sillä ohjalla ja tuki vasemmalla.

- Täytyy uskaltaa ihan oikeasti pidätteen jälkeen myödätä, käsi eteenpäin! Tällöin selvä tuki toisella ohjalla kuitenkin. Poni lähtee seuraamaan kyllä myötäävää kättä ja tulee alemmas, pyöreämmäksi ja kevyemmäksi.

Pääsimme lopulta ajamaan myös muutamia tarkkuustehtäviä, jotka olivat minun toiveissani viime kerralla huonosti menneen kisan jälkeen. Halusin päästä ajamaan suoralla ponilla ja fiilistellä sitä, miltä radalla pitäisi oikeasti tuntua.

- Edelleen, ei saa roikkua ohjassa ja muistettava aktivointi. Myös sillä piiskalla, jos ääni ei ole tarpeeksi tehokas.

- Ei mitään "vhooou" -äänitehosteita kuskin suusta ennen keilaparia. Aina eteenpäin, ei taaksepäin.

- Kaikki tämä auttaa siinä, että keilojen välistä päästään suoraan ja palloja pudottamatta. Ponin pitää olla ensin tasaisesti molemmilla ohjilla.

- Jos kuitenkin kisaradalla tulee se tunne, että poni on ihan banaani eikä suoristu millään verkan aikana, silloin mennään sillä mitä on. Se banaanikin menee keilojen välistä puhtaasti, jos itse ei yritä mitään temppuja keskellä keilaparia.

Nyt vain kohti Keilakunkkua, kauden viimeistä kilpailua! Nyt mennään sillä ajatuksella, että poni kunnolla suoraksi ennen ratoja ja radat hillitysti ja siististi. Vauhti ei ole pääosassa, nyt halutaan poistua radalta hyvällä fiiliksellä.

90. Loppu häämöttää!

Nimittäin tämän raskausajan loppu! Enää viisi viikkoa... Meillä on ns. takaraja tiedossa tälle raskaudelle, tietty päivä jonka yli raskaus ei joka tapauksessa tule menemään, mutta aikaisemmin vauva voi toki syntyä. Helpottaa silti itseäni ajatus siitä, että on olemassa jokin tietty päivämäärä jolloin saamme viimein pikkuisen syliimme. Elämässämme hän on ollut jo jonkin aikaa, konkreettisimmin minun elämässäni, mutta oikeastaanhan se konkretisoituu loppuperheelle vasta sitten syntymän jälkeen.

Viisi viikkoa menee hujauksessa. Niin on mennyt tämä koko yhdeksän kuukauttakin. Olen pysynyt niin positiivisin mielin mielestäni ainakin lähes koko raskauden, että ajattelen selvinneeni aika vähällä ja raskausaika taaksepäin katsottuna on ollut aika helppo. Vaikka onhan niitä vaivoja ollut sitten kun alkaa oikein miettiä! Mutta positiivisuus on kantanut eteenpäin - enkä todellakaan ole jaksanut olla joka päivä iloinen ja ajatella vain hattaroita ja vaaleanpunaisia ruusuja, ehei. On ollut päiviä, kun en ole halunnut nousta ylös sängystä, olen ollut kärttyinen, kipeä, huonovointinen jne. Silti koen selvinneeni hyvinkin helpolla.

Loppuvaiheen pahimmat vaivat ovat nyt alkanut jalkojen turvotus joka aiheuttaa aika kovia särkyjä, lisäksi luultavasti tietynlaisesta löystymisestä johtuvaa lantion alueen jäätävää kipua joka vaikeuttaa nukkumista, närästys on ihan yhtä pahana kuin tähänkin asti ja nyt ylipäätään alkaa olo olla vain jo tukala. Vauva on jo hyvinkin alhaalla joten hengitys ei ole vaikeaa, mutta muuten olo on kuin muumilla joka kantaa keilapalloa jalkojensa välissä...

Perheeni ja ystäväni kokoontuivat juhlistamaan kanssani tulevaa vauvaa babyshowereiden muodossa. Tapa on tuolta Jenkkilästä kantautunut myös Suomeen (kuin myös muualle Eurooppaan toki) samoin kuin Halloweenin ym. vietto. Ihana tapa kokoontua vielä mahdollisesti viimeisen kerran ennen "tissitakiaisen" syntymistä ;) Sen jälkeen meneekin tovi, ennen kuin pystyy vapaammin lähtemään ystävien kanssa istumaan iltaa. Kutsut koostuivat juttelusta niin vauva-asioiden ympärillä kuin kaikesta mahdollisesta muustakin, hyvästä ruuasta, kivoista leikkimielisistä kilpailuista ja ihanista, tarpeellisista lahjoista.

Laitoin meille kotiin joulun jo heti ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Pakko saada tehdä raskaammat asiat nyt, kun vielä jaksaa ja pystyy. Ikinä ei voi tietää a. kuinka tukalaksi olo lopulta menee ja b. koska vauva lopulta päättää syntyä. Kahden viikon päästä vauvasta puhutaan jo täysiaikaisena, jos hän päättäisi syntyä.

Lisäksi kävimme äitini kanssa tekemässä joululahjaostokset. Kaikki on paketissa ja valmiina joulua varten... Vielä kun saisi tehtyä ne muutamat oleelliset hankinnat vauvalle, kuten esimerkiksi turvakaukalon! Eli vielä en huokaise ja nosta jalkoja ilmaan (tosin nyt on turvotuksen takia pakko tehdä se monta kertaa päivässä...) vaan vielä loppupuristus ja sitten vain odotellaan.

Kirjoittelen alkuviikosta sitten hollantilaisvalmennuksista joissa olimme taas Spartan kanssa! Lisäksi ensi viikolla olisi vielä Keilakunkku jonne kyllä kovasti aion vielä mennä kisaamaan...